3.5.2013

Infotilaisuus Renkajoen koskien kunnostamisesta

 Vanajavesikeskuksen väki järjesti tänään 3.5. infotilaisuuden Rengossa, Kuittilan kosken partaalla.
Joimme makoisat pannukahvit kyläyhdistyksen kodassa ja kuulimme Vanajavesikeskuksen monista hankkeista.
Paikalla oli median edustajia Hämeen Sanomista ja YLE:n Hämeen alueradiosta.
Tässä YLE:n jutut webistä, radion Hämeen alueuutisista ja TV2:n alueuutisista.

Tilaisuudessa esiteltiin myös Renkajoen koskien kunnostuksen suunnitelmia. Tavoitteena on, että Vahteriston, Hiittan, Kuittilan ja Nevilän kosket kunnostetaan niin, että luontainen taimenkanta pääsee nousemaan Vanajaveden ja Renkajärven välillä. Alla on kuva aikaisemmin kunnostetusta Hinkaloisten koskesta ennen ja jälkeen toimenpiteiden.
Renkajärven ekologinen tila muuttuu erinomaiseksi sitten, kun kosket on kunnostettu. Tällä on vaikutusta kaikkien järven kiinteistöjen arvoon. Järven vesi on ollut koko ajan erinomaista. Kunnostusten suunnittelu aloitetaan tänä kesänä, mutta toteutus kestää useamman vuoden.

Katso koskien historiasta tästä linkistä.

Ei kommentteja: